Eugenidesin lumoava romaani nuoruuden kasvukivuista

”Semmoisesta ei toivu koskaan”, hän sanoi. ”Mutta sen kanssa oppii elämään.” (s. 168)

Luin Jeffrey Eugenidesin romaanin Virgin Suicides – Kauniina kuolleet (1993). Teoksen miljöö sijoittuu 1970-luvun Michiganin osavaltion eräälle esikaupunkialueelle. Kirjassa kuvaillaan Lisbonin perheen tyttärien elämiä, jotka jäävät hyvin traagisesti kesken. Kirjan viisi siskosta tulevat hyvin konservatiivisesta kodista. Heidän vanhempansa ovat erittäin ankaria ja tiukkoja, eivätkä vanhemmat suvaitse minkäänlaista väärinkäytöstä tyttöjen suunnalta. Kirja paljastaa paljon jo ensimmäisellä sivulla: jokainen tytöistä tulee tekemään itsemurhan. 

Kirja ei kuitenkaan ole pelkästään Lisbonin sisarten tarina, vaan kirjan kertojat omaavat suuren roolin teoksessa. Romaanin kertojina toimii lauma poikia, jotka asuivat samassa naapurustossa kuin Lisbonin tytöt itsemurhien tapahtumahetkillä. Jokainen kertojista oli enemmän tai vähemmän rakastunut yhteen Lisbonin siskoksista. Pojat kuvasivat siskoksia kauniina olentoina, jotka ymmärsivät enemmän rakkaudesta kuin kukaan koskaan aiemmin. Kirja rakentuu poikien kokemusten, muistojen sekä myöhemmin hankittujen todisteiden ympärille. Poikien näkökulma on mielestäni parasta kirjassa, sillä se keventää huomattavasti kirjan raskasta aihetta. Kieli ei muutenkaan ole järin raskasta tai vaativaa, vaan suuremmalta osin kepeää ja hyvällä huumorilla höystettyä. 

Kauniina kuolleet kritisoi vahvasti konservatiivista kasvatusta, pitäen liian suojattua nuoruutta vahvana osatekijänä tyttöjen karmealle kohtalolle. Kertojana toimivat pojat tuovatkin esille sitä, kuinka tytöt eivät koskaan voineet vanhoillisten vanhempiensa takia vastata heidän rakkauteensa.  Kirjan teemana onkin vahvasti nuoruus sekä sen vaikeus. Rakkautta kuvataan kirjassa äärettömänä, minkä vuoksi sitäkin voisi pitää yhtenä kirjan teemoista. Kertojien rooli vaihtuu kesken kirjan tyttöjen huolettomista ”vakoilijoista” henkilöihin, joiden elämiin tyttöjen itsemurhat tulevat ikuisesti vaikuttamaan. Kyseistä romaania voisikin pitää eräänlaisena selviytymiskertomuksena, jonka päärooleissa naapuruston pojat ovat.

 

Pidin kirjasta erittäin paljon. Teoksen henkilöt olivat mielestäni hyvin mielenkiintoisia, eikä romaani käynyt hetkeksikään tylsäksi. Erityisesti mieleeni jäivät pohdinnat rakkaudesta, erilaisuudesta sekä vapaudesta. Kirja ei kuvaillut nuoruutta tavallisten henkilöiden silmin, vaan enemmänkin erikoislaatuisten yksilöiden kautta. Pidin myös siitä, kuinka kirja ei millään tavalla romantisoinut itsemurhaa, vaikka kirja rakentuikin sen ympärille. Kirja koettaakin ehkä viestiä, että aina on olemassa vaihtoehto itsemurhalle. 

Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka pitää pohdiskelusta. Kauniina kuolleet saa lukijansa ajattelemaan sitä, miten toimisi samaisissa tilanteissa. Teos saa lukijansa pohtimaan niin kirjan sisaria kuin kertojina toimivia poikiakin. Miten itse toimisi, jos olisi yksi kirjan sisarista? Entä miten pystyisi elämään tyttöjen itsemurhien kanssa, jos olisikin yksi kertojana toimivista pojista? Näihin kysymyksiin voi vastata vain lukemalla kyseisen romaanin.