nuorten elämästä kertova Mopo

Tuija Lehtisen Mopo(2005) on kevytlukuinen romaani kymmenestä pojasta ja yhdestä tytöstä, jotka kokoontuvat eräälle hallille päivittäin korjaamaan ja virittämään mopojaan. Kirja kertoo hyvän tarinan vaihtaen aina välillä henkilöä, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan muodostaen ainutlaatuisen lukukokemuksen, jollaista mikään muu lukemani kirja ei tarjoa.













Kirjassa on monia tärkeitä henkilöitä, mutta heistä tärkeimmät ovat ehkä Juksu, Veeti ja Tomppa. Juonen keskeisimpiä käännekohtia ollee kun Juksu sekaantuu huumeisiin. Kirjan kertojaratkaisu on mielenkiintoinen, enkä ole törmännyt saman kaltaiseen kertojaan missään muussa kirjassa. En tosin lue sinänsä kovin paljon. Kertoja on "minäkertoja", jonka "minä" vaihtuu aina välillä. Kirjan tapahtumapaikka on todella syrjäinen joka sinänsä saattaa häiritä joitain lukijoita.

Itse pidän kirjaa erittäin hyvänä lukukokemuksena varsinkin sellaisille henkilöille jotka eivät lue kovin paljon kirjoja, koska mopo on todella helppolukuinen ja siinä ei ole paljoa turhaa jahkailua. Mielestäni kirjan paras kohta on se, kun Veeti myy pianon ostaakseen mopon.
"Yhtenä päivänä, kun mopokuume oli taas kovimmillaan, mä keksin ratkaisun mun ongelmaan. Piano oli mun. Mä myisin sen ja ostaisin mopon!"(s.19)
Kirjassa minua koen häirinneen ehkä hieman sen vanhanaikainen tuntu esimerkiksi puhelimien ja tietokoneiden, sekä lievästi myös katukuvan suhteen, mutta sen selittää tietysti kirjoitusvuosi 2005. Kirjan loputtua itselleni ainakin tuli olo, että kirja olisi yksi iso varoitus mopojen virityksen ja päihteiden vaaroista, mutta ei se kai välttämättä ole nuortenkirjalle huono ominaisuus. Kirjan nimi on mielestäni sopivan yksinkertainen ja osuva.