Läpi yön on tarina unelmasta, jonka toteuttaminen pelasti yhden tytön elämän

 

Terhi Rannelan vuonna 2014 julkaistu romaani ”Läpi yön” -on huikaisevan realistinen kertomus nuoren elämästä kaikkine ongelmineen, tunteiden vuoristoradasta jyrkkine laskuineen ja nousuineen, sekä syvää pohdintaa sisältävä kokoelma suurimpia elämän tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä. Samalla se on muistutus siitä, että unelmat voivat kantaa meidät suurimpienkin vaikeuksien yli ja mikään ei ole mahdotonta kun on tarpeeksi sisukas.

Romaani kertoo tytöstä nimeltä Maria Järvi. Tai tarkemmin sanottuna hän kertoo tarinansa itse päiväkirjan muodossa. Maria on yrittänyt itsemurhaa ja kirja alkaa siitä, että hän on päässyt sairaalasta kotiin. Ensin hän tuntee iloa, ajattelee, että maailma on kaunis ja kaikki voi muuttua paremmaksi. Mutta seuraavana päivänä vajotaan taas pohjalle, kun vanhemmat aloittavat riitelyn ja isä juomisen. Aluksi kirja saa iloitsemaan ja eläytymään onneen, mutta pian sen jälkeen itketään ja kovaa! Tämä kuvastaa mielestäni hyvin vakavaa masennusta, jota kirja päähenkilö sairastaa. 

”Koska kanssanne eläminen on aika ajoin yhtä helvettiä, toivon, että minulla olisi EDES YKSI PAIKKA, jossa saan olla rauhassa. Päiväkirja on minulle nimenomaan paikka, jonne pääsen teitä hetkeksi pakoon”, näin kirjoittaa Maria kirjan sivulla 150. Viesti on tarkoitettu tytön perheenjäsenille, joiden tämä tietää joskus lukeneen päiväkirjaansa. Katkelma myös tuo esille sen tosiasian, että Marian kotona ei mene ollenkaan hyvin. Tyttö esittää kovaa ja ajattelee sen ehkä olevan välttämätöntä, jotta häntä ei satutettaisi enempää. Tosiasiassa hän on kuitenkin hyvin herkkä ja haavoittuvainen.

Kirjoittaminen on Marian pakokeino… ja pelastus. Päiväkirjaansa hän purkaa vihan, katkeruuden, surun ja epätoivon. Toinen pakokeino on musiikki. Marian kuuntelemia kappaleita kerrotaan tiuhaan tahtiin ja myös niiden avulla pääsee hyvin kiinni mielentilaan, jossa hän on. Kaikista merkinnöistä paistaa aina läpi vahva tunne ja pohdinta, mikä tekee juonesta hyvin kiinnostavan. Harvoin lukiessani kirjaa törmään niin usein lauseisiin ja ajatuksiin, jotka tuntuvat niin suurilta oivalluksilta, kuin tämän kirjan kohdalla!

Ihastuin päähenkilön sisukkuuteen ja haluun toteuttaa unelmansa. Vaikka hän on kokenut elämässään paljon pahaa ja vaikka vastoinkäymisiä tulee lisää, hän keskittää ajatuksensa muuhun. Huolimatta sisällään asuvasta vahvasta melankolisuudesta, tytön elämään mahtuu myös paljon onnellisia hetkiä, rakkautta ja heittäytymistä. Marian tapa pohdiskella asioita hyvin syvällisellä tavalla ja pyrkimys kehittyä paremmaksi ihmiseksi teki lukukokemuksesta erityisen mielenkiintoisen ja sai janoamaan aina seuraavaa ajatusta tai oivallusta.

Kirjaa lukiessa tulee vahva tunne siitä, että on itse päiväkirja, Marian ainoa uskottu, jolle voi kertoa aivan kaiken. Tämä varmasti vaikutti omalta osaltani siihen, että päähenkilön ajatuksiin pystyi eläytymään niin vahvasti. Itse voin nuorena sanoa, että kirjoittaja tietää millaista nuoren elämä on ja kuvailee nuoruuden eri vaiheita hyvin realistisesti. On hyvin taitavaa, kuinka päiväkirjamerkintöjen tyyli ja päähenkilön ajattelu muuttuivat radikaalisti hänen kasvaessaan vanhemmaksi.

Neiti Kunnianhimo. – Varmasti tuttu henkilö meille kaikille. Marian haaveena on tulla kirjailijaksi ja varsinkin alussa hän haluaa saavuttaa kuuluisuutta, olla se pienen sellukylän tyttö, jonka kaikki tuntevat.  Maria tekee päiväkirjassaan kunnianhimolleen hahmon ja kirjoittaa ylös keskusteluja joita käy tämän kanssa. Koulussa hän on hyvä, sillä kunnianhimo on niin suuri. Tällä kirjailija ehkä haluaa myös tuoda esille sitä, miten paha olo ja masentuneisuus voi olla piilossa hyvinkin syvällä, niin ettei se näy esimerkiksi koulumenestyksessä, ja näin aiheuttaa suurempaa tuhoa.

Juonen alusta lähtien tuntui että kaikki oli hyvin henkilökohtaista, jotenkin syvempää ja realistisempaa. Aitous on viety niin pitkälle, että tuntui kuin lukisin jonkun elämänkertaa ja aivan oikeaa päiväkirjaa, mikä on osittain tottakin, sillä kirjailija kertoo käyttäneensä omia nuoruudenaikaisia päiväkirjamerkintöjään. Päähenkilöön oli helppo samaistua ja hänet oppi tuntemaan äärimmäisen hyvin, sillä koko kirjan pääideana on kuvata hänen ajatuksiaan. Hauska plussa on myös kirjan viimeiset sivut, joihin on listattu päähenkilön pitämiä kirjoja, elokuvia, musiikkia ja runoja. Ne myös lisäävät entisestään aidon päiväkirjan tuntua.

Tiivistettynä ”Läpi yön” – on kertomus kasvamisesta nuoresta aikuiseksi, identiteetin etsimisestä, unelmien kartoittamisesta, suruista, iloista, rakkaudesta, kuolemasta, itsenäistymisestä, virheistä, ystävien merkityksestä, elämän tarkoituksesta… lähes kaikesta mikä on oleellista nuoren elämässä. Se synnytti valtavasti tunteita aitoutensa vuoksi ja jokaisen sivun ajatukset tuntuivat erityisiltä ja merkittäviltä. Kirja oli minulle lukukokemuksena yksi inspiroivimmista tähän asti ja antoi mietittävää hyvin paljon hyvin pitkäksi aikaa!

”Kirjoitan, kunnes kyyneleet lakkaavat valumasta. Kirjoitan itselleni voimia puhua tästä pystypäin, rohkeasti ja häpeämättä. Minä olen selviytyjä. Olen kerran väistänyt kuoleman. Kirjoitan itseni terveeksi. Kirjoitan itseni vahvaksi. Kirjoitan itseni onnelliseksi.”(Läpi yön, kirjan sivu 258)