Kömpelöä nuorta rakkautta ja kauniita ajatuksia romaanissa Kaikki viimeiset sanat

John Green on saanut maailmalla älyttömän paljon ylistystä teoksistaan ja kirjoitustaidoistaan. Varsinkin Tähtiin kirjoitettu virhe ja Arvoitus nimeltä Margo ovat olleet menestyksiä, joista on molemmista tehty myös elokuvaversio. Juuri nuo kaksi kirjaa ovat kuitenkin hieman syrjäyttäneet Greenin muut teokset: moni lukija unohtaa, että hittikirjoiksi nousseiden teosten rinnalla kirjailijalla on muitakin romaaneja, jotka ovat aivan yhtä mahtavia.

Yksi näistä ainakin Suomessa hieman ”syrjäytetyistä” kirjoista on Greenin esikoisromaani

Kaikki viimeiset sanat (suom. 2014, engl. Looking for Alaska, 2005), joka kertoo riipivän kauniisti – ironialla maustettua huumoria unohtamatta – nuoruudesta, ensirakkaudesta ja siitä, kuinka kaikki voi muuttua vain yhdessä yössä. Kirjassa päähenkilö, kuuluisuuksien viimeisistä sanoista kiinnostunut nuori Miles Halter, lähtee isänsä jalanjäljissä opiskelemaan sisäoppilaitokseen, äidin vastusteluista huolimatta. Päätös sisäoppilaitoksessa opiskelusta on sekä paras valinta Milesin elämässä, että hänen suurin virheensä ikinä: siellä hän nimittäin tutustuu tosi hyvännäköiseen, mutta huolestuttavan arvaamattomaan tyttöön nimeltä Alaska.

Kaikki viimeiset sanat on jaettu kahteen osaan, ”Ennen” ja ”Jälkeen”. Ei olisi missään nimessä sopivaa paljastaa, mistä moinen jako johtuu, sillä se voisi pilata uuden lukukokemuksen täydellisesti.

Romaani käsittelee rankkojakin aiheita ja käyttää ajoittain jopa räävitöntä kieltä, mutta onnistuu enemmän tai vähemmän sulauttamaan nämä seikat tekstiin niin, että ainakaan itse en mitenkään järkyttynyt sitä lukiessani. Olen lukenut John Greenin teoksista viisi, Kaikki viimeiset sanat mukaan lukien, ja pidän paljon Greenin tavasta kirjoittaa. Hänen romaaninsa käsittelevät kaikki nuoruutta ja mielestäni Green osaa kuvailla nuorten henkilöiden tunteita yllättävän hyvin. Toki, hän on vielä alle nelikymppinen ja on itsekin joskus ollut nuori, joten ei nuoruutta hyvin käsittelevien tekstien kai pitäisi olla niin suuri yllätys?

Vaikka kokonaisuutena pidin Kaikista viimeisistä sanoista, oli romaanissa myös pari seikkaa, jotka jättivät lukukokemuksesta hiukan ikävän sivumaun kielelle. Henkilökohtaisesti – mahdollisesti siksi, että olen itse tyttö – niistä ärsyttävimpänä se, että romaanissa käytetään useampaan otteeseen seksualisoivia ilmauksia naispuolisista henkilöistä ja heidän vartaloistaan: se sopii tietysti kirjan ilmapiiriin ja aiheeseen ”nuoruus”, mutta on välillä hieman yliampuvaa. Onneksi romaanin keskeinen naispuolinen henkilö, Alaska, tuntuu myös olevan esineellistävää kielenkäyttöä vastaan.

Kaikki viimeiset sanat oli ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja ja esikoisromaaniksi erittäin hienosti kirjoitettu. Se oli täynnä ironiaa ja teini-ikäisten hölmöilyä, mutta myös oivalluksia elämästä ja ihmisyydestä. Tämän romaanin äärellä pysähdyin usein miettimään jotain tekstissä esitettyä kysymystä, tai jonkin henkilön havahduttavaa lausahdusta. Kaikki viimeiset sanat ei välttämättä sovi kaikille, mutta pienistä vioistaan huolimatta se sopi minulle. En kadu kirjan lukemista yhtään.

”Ihminen elää koko elämänsä labyrinttiin juuttuneena, ajattelee pääsevänsä sieltä vielä jonakin päivänä pois, saa virtaa siitä että kuvittelee tulevaisuutta, mutta ei ikinä tee mitään. Hän käyttää tulevaisuutta vain pakotienä nykyisyydestä”

(s. 83)